Suomalainen koululaitos

Opettajien palkka

Suomi tuli eurooppalaisittain jälkijunassa kouluihin, ja siihen nähden onkin mielenkiintoista havaita, että nykyistä suomalaista koululaitosta on käyty tutkimassa kansainvälisestikin. Suomalaisen koulutuksen alkuna voidaan pitää vuoden 1866 kansakouluasetusta, joka toi Suomeen nelivuotisen oppilaitoksen, kansakoulun. Kaupunkeja velvoitettiin perustamaan kouluja ja maaseudulla kunnat saivat itse päättää koulujen perustamisesta, se tarkoittikin sitä, että vielä 1900-luvun alkupuolellakin ns. kiertokoulun merkitys maaseudulla oli suuri. Kouluja perustettiin melko laiskasti, sillä kansan keskuudessa katsottiin kirkollisen kiertokoulun riittävän tavallisen ihmisen sivistykseksi. Vuonna 1886, kahdenkymmenen vuoden kuluttua kansakouluasetuksen antamisesta, Suomessa oli vielä sata maalaiskuntaa, joissa ei ollut kansakoulua Vasta vuonna 1921 Suomeen tuli voimaan oppivelvollisuuslaki ja samalla kansakoulusta tuli kuusi vuotinen ja kiertokoulut lakkautettiin. Vuoden 1958 kansakoululain mukaan varsinainen kansakoulu oli edelleen kuusivuotinen, mutta sen loppuun lisättiin kaksi vuotta pakollista jatko-opiskelua, jota kutsuttiin kansalaiskouluksi. Kansakoululla mentiin aina 1970-luvulla saakka, jolloin siirryttiin peruskoulu-uudistuksen myötä seuraavaan vaiheeseen suomalaisessa koululaitoksessa. Kansakoulussa oli myös huomattavaa se, että siellä oppilas sai opiskella omalla äidinkielellään eli suomeksi tai ruotsiksi. Virallinen peruskoulujärjestelmään siirtyminen toteutettiin alueittain vuodesta 1972 alkaen viiden vuoden aikana, viimeisenä pääkaupunkiseutu syyslukukauden alkaessa 1977. Peruskoulu on yhdeksänvuotista perusopetusta antava yhtenäiskoulu, jossa lähes kaikki Suomen kansalaiset suorittavat oppivelvollisuutensa. Yhtenäiskoulu tarkoittaa koko yhdeksänvuotisen perusopetuksen, mahdollisesti myös lukion kattavaa, koko ikäluokalle yhteistä koulua, joka ei eriytä oppilaita eri koulumuotoihin koulumenestyksen mukaan. Peruskoulun säädöspohja on perusopetuslaissa ja -asetuksessa. Kouluruokailu toteutettiin kansakouluissa vuonna 1948, mistä lähtien kuntien oli järjestettävä kaikille oppilaille maksuton ateria jokaisena koulupäivänä.

Jos nykypäivänäkin ihmetellään opettajien palkkatasoja niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa niin 1900-luvun vaihteessakin opettajien ansiotaso oli heidän yhteiskunnallisesta arvostuksestaan huolimatta melko alhainen, joten he hankkivat palkallisia sivutoimia vakuutus- ja sanomalehtiasiamiehinä sekä lehtien kirjeenvaihtajina. Sääty-yhteiskunnassa opettajilla ei ammattiryhmänä ollut äänioikeutta, joten he toimivat henkilökohtaistenkin intressiensä vuoksi innokkaasti yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden aikaansaamiseksi